Tapio Lappalainen

Composer – Music Technologist

Elektroniikkaosuuksien testisessio Musiikkitalossa Timo Kurkikankaan kanssa

March 27, 2022

Olimme lauantaina 19.3.2022 Suomen Säveltäjät ry:n kevätkokouksessa Helsingissä. Olipas todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa kollegoita livenä!

Tullessamme sisään ravintolan aulaan tarjoilija tuli kysymään Sannalta, että tarvitseeko hän apua tavaroiden kantamisessa yläkerran kokouspaikkaan. Sanna avasi Tapion mukanaan tuoman kylmälaukun ja otti sieltä kaksi 20cm x 20cm x 15 cm:n kokoista jääkuutiota, joissa kummassakin roikkui ulkopuolella parin metrin plugipiuhat ja kysyi hämmentyneeltä tarjoilijalta, että voisiko nämä jääkalikat saada kokouksen ajaksi ravintolan pakastimeen. :-) Sehän järjestyi ja tulimme yhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa siihen tulokseen, että kokouspaikkaan tullaan uudestaankin, kun he suhtautuvat positiivisesti säveltäjien epätavallisiin pyyntöihin.

Sunnuntaina 20.3. meillä oli Musiikkitalossa musiikkiteknologi Timo Kurkikankaan kanssa testisessio Water-sinfoniaorlkesterisävellyksessä käytettävistä spesiaalitekniikoista. Teoksen kuivuutta kuvaavan jakson lopussa vesitippa tiputetaan lääkeruiskulla desimittaan. Desimitan kylkeen kiinnitetty mikrofoni poimii ”tippaäänen”, joka vahvistetaan kaiuttimien kautta. Timo sai fantastisesti vahvistettua ja kaiutettua tipan helähdystä sekä poistettua mikrofonin kautta tulleen kohinan.

Teoksen jäätikköjaksossa jääkalikkaa raaputetaan röpyläreunaisella lasagnelastalla. Timolta todella tärkeä huomio oli, että jääkalikan raaputtaja kuulee jään pinnalta tulevan korkean kirskunan, mutta yleisö ei sitä vahvistamatta kuule, joten bassotaajuksia vahvistavan hydrofonin lisäksi lisättiin myös korkeat taajuudet vahvistava mikrofoni jääkalikan ulkopuolelle.

Suuri ilo ja kunnia saada työskennellä huippuammattilaisen kanssa!